perjantai 6. kesäkuuta 2014

Lemmenlomalla

Coco:
Olen lomalla kotoota tapaamassa sulhastani Hugoa. Aluksi olin todella hämilläni, että minne se emäntä minut nyt oikein vie ja aikooko se jättää minut tänne tuon miesotuksen kanssa. Muistan sen edelliseltä kerralta ja silloinkin vaan sähisin sille. En antanut.

Emäntä tosiaan jätti minut sinne. En olisi uskonut.

Alkuun me leikittiin vaikeasti tavoiteltavaa. Hugo yritti hurmata minua laulullaan (joka oikeasti oli kyllä aika kaunistakin), mutta minä vaan piilottelin milloin minkäkin kalusteen takana. Ja murisin.


Välillä oli pakko käydä vessassa. Siellä oli tosi epäsiistiä - tyypillinen miesten vessa.


Eikä Hugo jättänyt minua rauhaan vessassakaan. Se lauloi minulle samalla aikaa, kun tein tarpeitani. Hugo seuraa minua kuin varjoa seuraa omistajaansa.


Yhden kerran, oli pakko sanoa sille, että pysy loitommalla kolli. Ja pakittihan se ainakin hetkeksi.


No, lopuksi oli annettava periksi.

Silmät kiinni te, jotka ette siedä lähentelykuvia. Koska nyt me ollaan jo tosi lähekkäin.


Iso kiitos Hugon ihmiselle kuvamateriaalista!

12 kommenttia:

  1. Hyvän tarinan sait kuvista aikaiseksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviin kuviin on helppo keksiä tarina :)

      Kiitos kuvista siis!

      Poista
    2. Piti vielä sanoa, että tuo kuva, jossa Coco antaa tassua ja Hugo perääntyy on niiiiiin paras. Hugon kehonkieli kertoo kaiken :D

      Poista
  2. Sama "kaava" näyttää näilläkin olevan kuin meidän Ruskalla kahden sulhasen kanssa. Ensin suhistaan ja sulho laulelee. Ja kun asiaan päästään, morsian on niin innostunut, että sulho jo alkaa kyllästyä ja väsyä.

    Ihana olis päästä seuraamaan teidän abypentuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä hienoa, jos tällä kertaa niitä pentujakin tulisi, ettei vain jäisi harjoitusasteelle. Ja tottakai niistä sitten raportoidaan täällä blogissakin!

      Poista
  3. Komea pariskunta! Draamaa ja onnellinen loppu, tästä pidän. Onneksi Sulo ei nähnyt, on vielä liian pieni poika tällaiseen love storyyn ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, peittäkää pienten silmät ja korvat! Olemme Hugon ihmisen kanssa toiveikka, että nyt onnistui ja pienokaisia olisi oikeasti tulossa! :)

      Poista
  4. Heila helluntaina. Pöörfect.

    VastaaPoista
  5. Oho, täällähän oli oikein romanttista draamaa! Kyllä tuolla pelillä voi tulla tulostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tulosta todella paljon. Edellinen kerta päätyi valeraskauteen, joten onnistuminen tällä kertaa olisi paikallaan.

      Poista
  6. Hyvä Coco, ei passaa olla liian helppo :)

    VastaaPoista