maanantai 31. joulukuuta 2018

Päätössanat

Emäntä:
Näin vuoden päätteeksi on loppusanojen vuoro, sillä blogin kirjoittaminen jää pois toistaiseksi. Kermakupin kissat ovat edelleen tavattavissa muissa sosiaalisen median kanavissamme, Facebookissa ja Instagramissa. Meidät löytää myös Kermakupin kissojen verkkosivuilta, jonne päivitämme tietoja abessinialaisten kissojen kasvatukseen liittyen.

Päätös blogin lopettamisesta on muhinut jo jonkin aikaa. Päivitystiheys on hiipunut syksyn aikana sitä mukaan, kun lopullinen päätös on kypsynyt. Koen, ettei minulla on aikaa blogin kirjoittamiseen niin paljon kuin haluaisin, jotta blogi olisi elinvoimainen ja mielenkiintoinen. Käyttämämme muut sosiaalisen median kanavat ovat vahvoja ja ne tarjoavat kuville ja tarinoille riittävästi tilaa.


Kuin kissa kermakupilla -blogi sai alkunsa vuonna 2012, kun Bertta-pentu muutti meille asumaan. Valokuvausharrastukseni koki uuden innostuksen ja pian minulla oli satoja kissakuvia, joita en kehdannut julkaista henkilökohtaisessa Facebook-profiilissani ystävien iloksi ja kauhuksi. Blogi syntyi tarpeesta saada paikka, jonne voisin julkaista kissakuvia pienien tarinoiden kera.

Jo blogin alkumetreillä tutustuin myös muihin kissabloggaajiin. Heistä tuli hyviä ystäviäni ja osan kanssa tavataan edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti.


Te, blogin lukijat, olette ruokkineet innostusta jatkaa kirjoittamista. Jokaisella kissallamme on ollut oma fanipiirinsä. Joku on seurannut Bertan tarinoita alusta alkaen ja tykästyneet Bertan piinkovaan persoonaan, toiset ovat rakastuneet Liljaan ja seuranneet sydän syrjällä, kun Liljalle jouduttiin etsimään uusi loppuelämän koti reilu vuosi sitten. Myös Cocolla ja Ruusulla on ollut oma fanikuntansa, josta olemme ikuisesti kiitollisia.


Vuosi 2018 oli Kermakuppilassa kiireinen vuosi. Keväällä Ruusun tytär Jade matkusti Skooneen poikaystävän luokse ja juhannusviikolla syntyi kaksi tervettä tyttöpentua. Kermakupin kissalan ensimmäiset omat pennut, Kermakupin Feel The Thunder ja Kermakupin Call Me Lightning, varttuivat sijoituskodissa Kuopiossa ja heistä kasvoi oikein hienoja ja upealuonteisia abessinialaisia.


Feel The Thunder sai uuden loppuelämän kodin Vantaalta, jossa hän sai myös kutsumanimen Chili. Call Me Lightning jäi Kuopioon asumaan Jade-äidin seuraksi. Call Me Lightning tunnetaan tätä nykyään nimellä Olivia. Vantaan kotiin muutti Chilin kaveriksi myös Redcheetah's Erin "Luna". Chili ja Luna ovat Kermakupin kissalan kasvatuskissoja ja tulevien pentueiden emoja (kuvassa yllä).


Myös näyttelyrintamalla vuosi 2018 oli menestyksekäs. Heinäkuussa neljä vuotta täyttänyt Ruusu kehittyi kevään aikana hienoksi aikuiseksi abessinialaisnaaraaksi ja pärjäsi näyttelyissä yhä paremmin. Vuoden aikana Ruusu saavutti 13 tuomarin paras -valintaa ja peräti viisi Best In Show -voittoa.

Marraskuussa pennut Olivia, Chili ja Luna pääsivät ensimmäisiin näyttelyihinsä, jossa ne pärjäsivät yli odotusten. Ensimmäisessä näyttelyssään sekä Chili että Luna olivat sekä värin että tuomarin parhaita. Luna saavutti myös yhden Best In Show -voiton.

Vuosi 2019 kurkistaa jo nurkan takana. Uuteen vuoteen on suunniteltu uusia näyttelyitä ja tietenkin odotettu uusi Kermakupin pentue. Kermakupin kissalan seuraava pentue on suunnitteilla kesäksi 2019. Päivitämme tästä tietoja verkkosivuillamme:


Blogin puolella ollut näyttelykalenteri on siirtynyt kissalan virallisille verkkosivuille – tulethan siis moikkaamaan meitä näyttelyihin kuten ennenkin!

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Chili ja Luna 🧡

Luna:
Hei! Minä olen Luna ja kissakaverini nimi on Chili. Virallisesti olemme Redcheetah's Erin ja Kermakupin Feel The Thunder. Olemme serkkutyttöjä ja kuten meidän äideillä myös meillä on tasan sama syntymäpäivä 18. kesäkuuta tätä vuotta. 


Emäntä sanoo, että synnyimme ehkä puoli tuntia toisistamme erillään, Julia-äiti synnytti minut Espoossa samoihin aikoihin, kun Jade-äiti, minun täti, synnytti Chilin Kuopiossa. Minä on sininen abessinialainen ja Chili on riistanvärinen abessinialainen.


Nyt asumme molemmat Vantaalla sijoituskodissa, johon kuuluu meidän lisäksi ihmisäiti ja -isä sekä meidän parhaat ihmisleikkikaverit, kaksi alakouluikäistä tyttöä.


Ensimmäisen kerran, kun tapasimme, Chili sähisi minulle. Chili oli asunut sijoituskodissa jo kolme päivää ja koki vissiin jo paikat omaksi. Pieni sähinä ei minua pelottanut enkä antanut periksi vaan seurasin Chili kuin hai laivaa. Sulatin Chilin sydämen ja viikossa nukuimme jo samassa pedissä ja pesimme toisiamme.


Chili on meistä kahdesta se villimpi. Paljon villimpi. Siinä mielessä osuva nimi, Chili. Chili jaksaa juosta täysiä ympäri asuntoa ja rappusia alas ja takaisin ylös. Leikkikalut pitää tappaa heti ja huiskan perässä otetaan reilun metrin korkuisia akrobatiahyppyjä. Kyllä minäkin peuhaan ja painin, mutta jotain käyttäytymisrajoja minulla sentään on.


Olemme todella iloisia, että olemme saaneet hienon oman ihmisperheen ja upeat puitteet uusine jumbokiipeilypuineen, jossa nämäkin kuvat on kuvattu. Kaikilla kissoilla kuulemma ei ole yhtä hyvä onni. Emäntä lukee päivittäin hylätyistä kissoista ja kissanpennuista, joita tänä vuonna tuntuu olevan enemmän kuin koskaan. Olkaamme siis iloisia siitä, mitä meillä on!

Terveisin,
Luna ja Chili.

tiistai 30. lokakuuta 2018

Ruusu kissojen maailmannäyttelyssä

Ruusu:
Sukkahousuun pukeutuneena matkustin viime viikonloppuna Tampereelle osallistuakseni kissojen maailmannäyttelyyn. Sukkahoususuoja oli enää vain varotoimenpide emännän näkökulmasta. Matkaa varten emäntä oli väkertänyt minulle uuden pinkinvärisen sukkahousuviritelmän – olihan se ainakin hieman nätimpi kuin edellisen postauksen kuvassa.

Lauantaina olimme aikaisin aamulla näyttelyhallilla. Paikalle oli saapumassa lähes 1 600 kissaa edustaen 42 eri kissarotua 27 eri maasta. Aika superhurja määrä ehdokkaita maailman kauneimman kissan titteleille!


Maailmannäyttelyt avataan juhlallisin menoin ja näin tehtiin myös Tampereella. Ohjelma alkoi ilma-akrobatiaesityksellä, jonka jälkeen lavalle kannettiin maidet liput komeasti heiluen. Tuomarit esiteltiin yksitellen ja he vilkuttivat ja kumarsivat yleisölle.

Avajaisten jälkeen alkoivat tavalliset perusarvostelut. Abessinialaiset olivat tapansa mukaan ensimmäisenä vuorossa. Emäntää jännitti, saanko lainkaan serttiä jalassa olevan karvattoman läntin takia, mutta tuomari ei sitä huomannut. Sertti tuli ja emäntä oli onnellinen.

Iltapäivällä oli tuomarin parhaan valinnan aika. Ennakko-odotuksia ei ollut, koska oli tuo karvaton alue, ja maailmannäyttelyssä on niin monta hienoa kissaa.

Yllätys oli siis hyvin suuri, kun neljästä takaisin kutsutusta kastraattinaarasta yksi toisen jälkeen valittiin pois, kunnes jäljellä oli enää minä ja hieno venäjän sininen. Tuomari valitsi minut! Emäntä ei edes enää muista, mitkä lopulliset perustelut olivat – sen verran uskomaton tilanne oli.


Nominoinnista sain lasisen pystin näyttelyjärjestäjän puolesta sekä tuomarilta lahjana ruusukkeen ja huiskan. Lisäksi päästiin ottamaan viralliset kuvat Tessa.lv-valokuvaajalla. Eikö ole hieno kuva minusta yhdessä kasvattajani ja emännän kanssa?

Hyvin nukutun hotelliyön jälkeen olimme taas sunnuntaiaamuna aikaisin näyttelypaikalla emännän kanssa. Kategoria 4:n loppukilpailu oli vasta myöhään sunnuntaina iltapäivällä, joten sain rentoutua rauhassa näyttelyhäkissäni.


Kun oli vihdoin paneelin aika, uskon, että emäntä oli enemmän jännittynyt kuin minä. Onhan se totta, ettei minulla juurikaan ole isojen lavojen kokemusta entuudestaan, mutta olen sentään yhden kerran harjoitellut asiaa viime kesäkuussa Tallinnassa järjestetyssä Baltic Winner Show'ssa. Katsokaa, kuinka hienosti esiinnyin tuomareille ja vähintään tuhatpäiselle yleisölle!


Maailmannäyttely, kun on kyseessä, loppukilpailu dokumentoitiin tietenkin myös korkealaatuisena videotallenteena. Kategoria 4 kastraattinaaraiden ryhmä kuulutetaan lavalle kohdassa 6:33:00. Arvatkaa, onko emäntä katsonut tallenteen jo monta kertaa läpi?

Paneelissa en saanut ääniä, mutta niitä ei myöskään odotettu. Sen sijaan sain emännältä ison halin ja paljon nameja hienosta suorituksesta. Tuomarin paras -valinnan myötä olimme jo saavuttaneet niin paljon enemmän kuin mitä alunperin olimme tulleet hakemaan!

Kotiin pääsimme lähtemään hyvissä ajoin ennen kello 18. Maanantaina aamulla nukuimme molemmat pitkään. Emännälle oli kertynyt univelkoja ja minä vaan nautin siitä, että oltiin taas kotona.

Kiitos teille kaikille, jotka kävitte moikkaamassa minua maailmannäyttelyssä!

--
Valokuvat ©Tessa.lv
Videotallenne @Suomen Kissaliitto

torstai 25. lokakuuta 2018

Sukkahousu-Ruusu

Ruusu:
Olen tulevana viikonloppuna osallistumassa Tampereella järjestettävään kissojen maailmannäyttelyyn yhdessä yli 1 500 muun kissan kanssa. Kissojen maailmannäyttely on maailman suurin, vuosittain järjestettävä näyttely, jossa kauneimmat kissat kisaavat maailman kauneimman kissan titteleistä.

En osallistu sen takia, että edes unelmoin World Winner -tittelistä, mutta onhan se kokemus (ainakin emännälle) ja kiva, jos saisin maailmannäyttelystä sertin (emännän mielestä).

Mutta, mutta... Meillä eivät valmistelut kissojen maailmannäyttelyyn menneet ihan niin kuin Strömsössä....


Viime viikon keskiviikkona emäntä huomasi, että nuolen oikeaa jalkaani erityisen paljon. Tarkemmin katsottuna olin nuollut pienen alueen karvattomaksi ja karhea kieleni oli raastanut myös ihoani.

Emäntä reagoi asiaan heti ja puki minulle pakkopaidan: sukkahousuista väkerrellyn suojan jalkaani.


En voi sanoa, että nautin sukkahousulahkeestani, mutta onhan se parempi kuin se tyhmä kauluri, jolla liikkuminen ja kaikki tekeminen on superhankalaa. Nyt olen pitänyt sukkahousulahjetta jo reilun viikon ja olen suhteellisen sinut sen kanssa.


Niin, ja se klommo jalassa... Onhan se karvaton pläntti siinä vielä, mutta iho on ehjä. Karvattomalla pläntillä minusta ei tule maailman kauneinta kissaa (paitsi emännän silmissä, tietenkin) ja, jos on serttikilpailu, häviän sen varmasti. Toisaalta on aina mahdollista, ettei serttikilpailua ole. Ja, jos osallistun, olemme emännän kanssa joka tapauksessa yhdessä yhden ison kokemuksen rikkaampia.

Lopullinen päätös osallistumisestani tehdään kuulemma vasta perjantaina iltapäivällä, juuri ennen lähtöä Tampereen suuntaan, joten pidättehän peukut pysytssä, että ei tule uutta takapakkia?

Ps. Kilpailunumeroni on 1197 ja häkkipaikkani on D-hallissa rivissä 24b.

lauantai 13. lokakuuta 2018

KILPAILU!

Ruusu:
Järjestämme alkaneen takanpolttokauden kunniaksi kilpailun Facebookin puolella!


Kaikkien osallistuneiden kesken arvomme kolme herkku-lelupakettia. Lue tarkemmat säännöt ja osallistu Facebookissa!


Mitä syksy ja koleat ilmat olisi ilman herkuttelua ja yhteisiä leikkihetkiä ihmistemme kanssa.


Ps. Kävin tarkistamassa, että lelut varmasti tuoksuvat kissanmintulta. Kyllä, todistetusti. Suosittelen erityisesti tätä täplikästä versiota, koske se tuoksuu erityisen hyvältä.

lauantai 6. lokakuuta 2018

Hyvällä tavalla ylpeä

Emäntä:
Tiedättekö tunteen, kun on ylpeä omasta lapsukaisestaan? Minä olen niin tavattoman ylpeä Ruususta. Olemme Ruusun kanssa käyneet tiiviisti kissanäyttelyissä ja Ruusu on pärjännyt ihan mukavasti. Yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta hän on aina saanut serttinsä. Joskus hän on ollut värin paras ja joskus jopa tuomarin paras, eli päässyt loppukilpailuun, paneeliin.


En ole koskaan Ruususta odottanut tai toivonut mitään muuta kuin, että molemmilla on hauskaa ja saamme viettää aikaa kahdestaan, joskus matkustellen jopa hotellimajoituksen kera. Tyttöjen laatuaikaa. Ruusukin tuntuu nauttivan, kun saa minulta näyttelymatkoilla täyden keskittymiseni.


Viimeisen puolen vuoden aikana Ruusu on ruvennut pärjäämään kissanäyttelyissä entistä paremmin. Serttien lisäksi on herunut jo useampi pääsylippu paneeliin ja paneelissakin hän on saanut ihan oikeita tuomareiden ääniä. Kolme kertaa hän on ollut Best in Show, eli oman kategoriansa paras kastraattinaaras. Myös viime viikonloppuna hän pääsi kissanäyttelyn loppukilpailuun ja hävisi täpärästi tasaäänitilanteen jälkeen.

Sanotaan, että eräät rodut tai sukulinjat kehittyvät hitaasti. Ruusu on esimerkki siitä. Ruusu täytti neljä vuotta 15. heinäkuuta 2018. Yleensä siinä vaiheessa ruvetaan vetäytymään näyttelyistä – varsinkin, jos aiempaa supermenestystä ei ole ollut.


Me olemme kuitenkin jatkaneet näyttelyuraa sinnikkäästi. Ruusun pentujen jälkeen tavoitteena oli saavuttaa leikkaamattomien aikuisten kissojen korkein titteli, Supreme Champion. Nyt kastraattisarjassa on niin ikään tavoitteena korkein mahdollinen titteli, Supreme Premior.

Supreme Premior -tittelin Ruusu saavuttanee jo tämän vuoden puolella. Mitä teemme sitten?

Vastikään löytyneen menestyksen innoittamana jatkamme näyttelyissä käymistä varmasti myös ensi vuonna, vaikkemme serttejä enää kerääkään – jos kaikki menee hyvin, olemme terveitä ja Ruusu edelleen viihtyy näyttelyissä.


Kasvattajana minulla on onneksi myös nuorempaa sukupolvea varttumassa hyvään näyttelyikään. Mutta heistä lisää ensi kerralla!

--
Ensimmäinen ja toinen kuva @Studio Ullakko
Kolmas ja neljäs kuva @Päivi Lipponen/Pikkupedot-blogi

tiistai 11. syyskuuta 2018

Puutarhahommissa

Coco:
Emäntä vietti koko viime viikonlopun puutarhassa. Piha piti kuulemma saada syyskuntoon. Meillekin se tiesi paljon ulkoilua, koska saimme olla mukana pihalla valjastelemassa.


Ensi kesän kukkaloistoa voi nyt jo fiilistellä näillä heinäkuussa puutarhassa otetuilla kuvilla.


Auringonpaisteessa oli kiva istua ulkona.


Välillä piti vahtia ihmisten tekemistä, kuten isännän marjojen poimimista.


Yhden yhteiskuvan verran siedin Ruusua vierelläni.


Ensi kesää odotellaan jo. Minkäköhän lainen kesä ja kukkaloisto on ensi vuonna odotettavissa pihallamme?